30. huhtikuuta 2012

Pet-Expo 2012


Viikonloppuna oltiin siis pupujen kanssa Helsingin messukeskuksessa. Minna saapui meille jo perjantaina kaneineen, ja siinä iltasella napsittiin vielä kynnet sun muut ja katseltiin vauvoja. Ulkomuodossa näytillä olivat Oswald, Osku ja Toivo, pettipöydällä pyörähtivät taasen Toivo, Doomi ja Jippo.


Ulkomuodossa pisteitä tuli Toivolle ja juuri neljä kuukautta täyttäneelle Oskulle 93. Oswald sai 94,5 ja oli niillä rotunsa paras. Petissä Toivo sai 94 pistettä ja Doomi 93,5. Molemmat saivat myös kunniamaininnat viiden pisteen kohdista sekä yleiskunnosta.

Myös Jippo oli toista kertaa elämässään petissä. En kyllä odotellutkaan sen kummoisempia pisteitä, sillä poikahan ei pidä laisinkaan selällään olosta ja muutenkin sylinyhväily ei ole sporttisen pojun mieleen. Ilmosin sen kuitenkin, sillä ilmoittautumisten aikaan turkki oli aivan mahtava, upea ja kiiltävä, mutta arvata saattaa oliko se sitä enään näyttelypäivänä... Ei tietenkään, vaan turkki irtoili ihan kiitettävän hienosti. Jippo sai 91,5 pistettä. Psst. arvostelut voi lukea kuvaa klikkaamalla!


Sunnuntaina petissä oli vain yksi pupu, Oskun sisko Nika. En odottanut kovin hyviä pisteitä, mutta videokamera otti ja yllätti saaden hienosti 94 pistettä ja ollen niillä luokkavoittaja kakkonen sekä ppk5 ! Videokamera lempinimeä pitää selventää ehkä sen verran, että eräs ystäväiseni keksi tyttöselle tämän erikoisen lempinimen ja nykyään tytsy totteleekin Nikan lisäksi aina välillä Videokamera lempinimeä.. :-D

Sen lisäksi että tuomaroin jonkin verran esteillä viikonlopun aikana, olivat myös Toivo ja Jippo hyppimässä. Toivo oli kokeilemassa helppo mutkaa, mutta ei päässyt (odotetusti) edes maaliin saakka. Joskus näinkin. :D Jippo hyppi vaikeita kumpanakin päivänä, ollen molempina päivinä neljäs. Esteitä kuitenkin putoili eikä Jipsutin ollut oikein hyppytuulella kumpanakaan päivänä, mutta olen ihan tyytyväinen vuoden ekoihin kisoihin.

Messuilla jaettiin myös Vuoden Hyppykani 2011 palkinnot, joten Jippo palkittiin vuoden 2011 neljänneksi parhaana estekanina! Olen todella tyytyväinen ja ylpeä, että pikkuinen risteytysrääppäni ylsi heti ensimmäisenä kisavuotenaan näin hienoon tulokseen. :-) Onnea myös muille 2011 VH-listalla sijoittuneille kaneille!

26. huhtikuuta 2012

Babies

Meillä on eletty nyt varsin jännittäviä hetkiä vauvoja odotellessa! Ja kyllähän se odotus palkittiinkin, Vilma sai toissapäivänä illalla viisi pientä nassua ja Viivi tänään aamuisella hurjat seitsemän poikasta! Toivottavasti kaikki selviävät elossa. :) Alla vielä tiivistelmät vanhemmista.

Viitoset
emä Stjärnebackens Vilma "Vilma"                     isä JV-12 Lövbackens Oswald* "Oswald"
A 93,5                                                                                     A 95, serti

Seiskat
emä Quinzana  "Viivi"                                                    isä  Frosth Mangus "Mangus"
A 93,5                                                                                     A 94,5 (Ruotsi & Suomi)
PET 94,5 sekä PPK3, PPK3, PPK6


19. huhtikuuta 2012

Poikasia

Tinken kaksoset
Myy




"Töpis"
"Töpis"

Lyytin poikaset

1. uros

2. uros

1. naaras

2. naaras

kotiinjäävä Minda
Lyytin poikasista osa etsii vielä omaa kotiaan, Töpikselle on jo koti tiedossa. :)

15. huhtikuuta 2012

Juhlavoittaja 2012

Oswaldin serti
Pahoittelen pientä blogitaukoa tässä välissä. Muiden kiireiden ja inspiraation puutteen vuoksi blogi on jäänyt, mutta nyt koitetaan taas aktivoitua! Alkuun viime aikojen kuulumiset alkaen juhlavoittajasta. Nämä tulee parissa-kolmessa eri postauksessa, jottei teksti venyisi ihan äärettömiin!

Juhlavoittaja meni meillä hyvin. Ulkomuodossa olivat siis Mangus, Oswald, Vilma, Viivi ja sijoitustyttönen Varda.
Pisteitä tuli seuraavasti:

Oswald 95 sert ROP (lahjoituspalkinto rop- venäläiselle)
Mangus 94 kumaViivi 93,5
Vilma 93,5
Varda 92,5

Oswaldin tulokseen ei tietysti voi olla muuta kuin tyytyväinen! Onhan poika tosin komea ja jo Ruotsissa saanut 2x 94,5, joten ihan puuntakaa pisteet eivät tulleet. Venäläisiä oli ihan mukavasti näytillä ja ennen kaikkea hyvätasoisia, joten ropistakin voi olla hyvin tyytyväinen. Manguksella on jalassaan tällä hetkellä hirmuinen valkoisten karvojen rivi, eikä karva ole muutenkaan hyvä, joten en sille odota hyviä pisteitä ennen syksyä. Tähän nähden ysineloset olivat hyvä saavutus. Tytöt eivät olleet parhaimmillaan, mutta koska heidät oli tarkoitus astuttaa, tärkeämpää oli saada jotkut pisteet. Vilmalla pisteitä meni valkoisiin karvoihin (hups), Viivillä takajalkoihin (joissa siis mielenkiintoinen pilkkukuvio ollut koko talven :D) ja Vardalla turkista, jota kaverit olivat vähän näykkineet.

Palkintolistalla Oswald oli sijalla 25. Vielä pikainen kertaus niille, joille kanien palkintolistan muodostus ei ole tuttu juttu. Palkintolistalle pääsevät pisteillä 94 tai enemmän palkitut kanit. Korkeammat pisteet ohittavat luonnollisesti pienemmät. Samoilla pisteillä olevat (esimerkiksi kaikki 95) tietokone järjestää tiettyyn järjestykseen. Järjestys muodostuu kanien ominaisuuksien (esim. kuviollisuus) mukaan, joten tuurista ei ole siinäkään kyse. Samoilla pisteillä olevien välinen järjestys muodostuu aika monimutkaisesti, joten en tarinoi siitä enempää. Samalta omistajalta palkintolistalle pääsee myös vain yksi kani/per rotu ja väri. Eli tämän vuoksi esimerkiksi soopelinruskeat venäläiseni Mangus ja Oswald eivät olleet molemmat palkintolistalla, vain paremmat pisteet saanut (Oswald).

Juhlavoittajan palkintopöytä
Petissä olivat taas Taavi ja Viivi, kovin kummoisia pisteitä ei tullut tällä kertaa. Taavi sai 93 ja Viivi 94 ollen luokkavoittajakolmonen ja saaden kuman yleiskunnosta(?). Taavilla karva sähköistyi näyttelypaikalla sekä molemmilla vähennettiin kantapäiden kulumista. Itse en niitä kyllä löytänyt, molemmat asuvat oljella ja purullan joten senkin puolesta epätodennäköistä jalkojen kuluminen. Mutta tälläiset arvostelut tällä kertaa :)