14. tammikuuta 2013

Luka & blogi

Ajattelin kirjotella taas väliin pelkän pälätyspostauksen. Kuten joku saattoikin huomata, blogi oli salaisena päivän ajan muutama päivä sitten. Tämä johtui siitä, että fiksailin "muille pupuille" (ei venakko, ei soopeli= muu pupu) uuden esittelysivun. Ihan hohdokashan se ei ole, mutta better. Lisäksi lisäisin blogiseen myös myytävät puput, eli ne löytyy nyt tuolta omasta välilehdestään (kaikki sinne klikkaamaan nyt ja rakastumaan). Venakkoja ja soopeleita en uusinut, sillä mulla on työn alla uudet kotisivut ja ajattelin, että venskujen esittely hoituisi sitten jatkossa sitä kautta. Soopelit saattaa vielä hypätä muihin kaneihin joskus tai sitten ne pysyy tuossa omassa välilehdessään. Anyways, se niistä uudistuksista. Kommenttia saa toki antaa, jos jokin näkyy hassusti tai muutenkin.

Sitten ilmoitusasiaa! Pistin aivonystyräni koetukselle ja väkersin saksalaiselle gentlemanille nimen; Luka. Luka on kotiutunut meille jo hyvin ja on luonteeltaan äärimmäisen mukava ja seurallinen poika. Muuta en juurikaan Lukasta tiedä, sillä minulla ei ole vielä sen arvostelukorttia ja Saksassa kaneilla ei ole papereita. Luka oli tosiaan Saksassa Eurooppanäyttelyssä näytillä ja sai siellä kunnioitettavat 96,5 pistettä. =)

Muista jutuista höpöttelen lisää viikonloppusella, mutta tässä lopussa haluaisin kysellä hieman teidän mielipiteitänne blogista. Luulisin, että blogi täyttää piakkoin vuoden ja siksi olisikin ehkä aika kerätä hieman palautetta. Ja koska olen myös huomannut, ettei blogeihin kovin aktiivisesti jakseta kommailla kehitysideoita, väkersin tuohon sivupalkkiin äänestyksen. Voit äänestää sieltä siis useampaa eri vaihtoehtoa, mitä haluaisit jatkossa blogissa kerrottavan. Lisäksi voit tietenkin myös kirjoittaa oman palautteesi/postaustoiveesi kommenttiboxiin anonyymisti tai nimimerkillä. Kaikki äänet ja kommentit ovat tärkeitä, jotta saisin kuvaa siitä, mitä te lukijat tahtoisitte enemmän blogista lukea. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti