25. kesäkuuta 2013

Villiviitat

Tänään kuvailin hiukan pupuja ja tässä ensimmäiset kuvaset päivän saldosta. Kameran eteen pääsivät siis kämppikset Esme ja Jambo. Hieman vähäisiksi jäivät napatut kuvat, sillä kuvattavat olivat astetta vauhdikkaammalla päällä kuumasta säästä huolimatta. Heitin mukaan myös yhden vanhan napsun Jambosta.

Esme on harvoja "vanhoja" kanejani, joilla käytän valjaita. Luppaneidillä nimittäin on pyöreän olemuksensa alla aikamoinen tempperamentti ja tahto. Esme ei ole koskaan ollut kovin ihmisläheinen, ei tule kerjäämään rapsutuksia tai muuta. Arkuudesta tämä ei johdu, vaan siitä, ettei Esme yksinkertaisesti välitä kamalasti rapsutuksista ja ihmisistä. Nyt ulos muutettuaan Esme on kuitenkin päättänyt alkaa aivan erakoksi, nimittäin en ole silittänyt sitä koko alkukesän aikana kuin muutaman kerran. Tänään oli kuitenkin aika pyydystää villimammakin syliteltäväksi ja ulkoilemaan. Valjaita käytän tosiaan siksi, että Esme ei anna pihalta kiinni ennen kuin hän itse on omasta mielestään leikkinyt ja riehunut tarpeeksi. Ulkoilu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Esme pinkoi hirmuista loikkaa ympäri talomme tiluksia. En jaksanut kuumassa säässä juosta pää kolmantena jalkana mamman perässä, joten totesin, että ehkä säästämme kummankin voimia ja jätämme pupumaratonit toiseen päivään.

Jambo taas on saanut toistaiseksi ulkoilla vapaana, mutta siihen tuli kyllä tänään muutos. Jambo spurttaili aluksi ihan nätisti tietä ja tienpientareita pitkin ja totteli hyvin. Melko pian se kuitenkin kiinnostui viereisestä heppalaitumesta ja koitti salakavalasti loikkia sinne pomppimaan. Muutaman kerran kiellot toimivat, mutta sitten pikkutiikeri otti luvat omiin käsiin ja päätti heittää pienet hippaleikit laitumella. Muutenhan tässä ei olisi ongelmaa, mutta laitumella on tosiaan hepat, joista varsinkin yksi on hyvin utelias tapaus. Jambou revittelikin sitten ihan kunnolla, juoksi muunmuassa noin 15 metriä suoraa kiitoa ja loikki ympäri laidunta yli metrin loikilla. Vähän aloin jo miettiä mikä pikkugaselli tähän poitsuun on risteytetty. :-D Yleensähän Jambo antaa nätisti kiinni, mutta nyt pojalla oli ilmeisesti niin hauskaa, että pikkutiikeri karttoi minua kuin ruttoa. Vähän siinä oli jo vitsit vähissä miten tämä villiintynyt gasellikani oikeen pyydystetään, mutta onneksi aurinko väsytti Jambonkin melko nopeasti ja poika meni nokkospuskaan päiväunille. Sieltä poika antoikin nätisti kiinni ja ei pannut laisinkaan pahakseen sylikyydistä kotikopin viileyteen. Onni onnettomuudessa, että myös kopottimet olivat niin nuutuneita, että tyytyivät tsiigailemaan pupun pyydystys -episodia etäämmältä.





3 kommenttia:

  1. Kivoja pupuja :)

    sinulle olisi tunnustus blogissani!

    pupunomablogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Sinulle on haaste blogissani!

    kanimaisia.blogspot.fi

    VastaaPoista