14. lokakuuta 2013

Uusia tuttavuuksia

Heh nyt pääsen paljastamaan pienen yllärin, nimittäin meillä on pari uutta asukkia! Uudet puput ovat rodultaan tietysti venäläisiä, kuinkas muutenkaan. Puput ovat itseasiassa asustaneet meillä jo pari viikkoa, mutta olen antanut niiden kotiutua rauhassa ja vasta nyt tulin kuvailleeksi otuksia. Kivoiksi tyypeiksi ovat osoittautuneet kumpikin uusista venskuista. Nyt päästän teidät kuitenkin tutustumaan paremmin näihin kahteen kaveriin. :-)

 Hopeakuun Sabrina 
"Salli"

Salli on osoittanut oikein somaksi nuoreksi neidiksi. Salli on vielä vähän ujostellut meillä, mutta rohkaistuu koko ajan enempi. Olenkin viime päivinä huomannut Sallista löytyvän myös päättäväisyyttä melko tavalla. Aika näyttää millainen pirttihirmu tästä isompana kasvaa ja ketä onnekas pääsee Sallin sulhoksi. :-)



Wolfgang
"Martti"

Martti on sukujuuriltaan saksalainen komistus ja saapui Suomeen samaan aikaan Lukan kanssa. Luonteeltaan Martti on myöskin oikein muikea tapaus, joka on nopeasti kotiutunut meille. Rapsutukset ja ruoka kelpaa aina (niin kuin myös Lukalle, kenties joku saksalaisten juttu??).

5 kommenttia:

  1. Sakemannit kato diggaa ruuasta ja hellimisestä. ;--) Khehehe!

    VastaaPoista
  2. Martti kiittää :)

    Joha, Heh niinpä näyttää! Vaikka tosin eipä täältä taida montaa pupua löytyä, joilla ruoka ja pusut eivät melko lempparilistan kärjessä olisi. :D

    VastaaPoista