3. joulukuuta 2013

Valtsu

Ihan pian kanilan isoin pupu Valtsu on asustellut meillä vuoden päivät, joten eiköhän ole aika pyhittää Valtsuttimelle ihan oma postaus. Valtsu saapui meille tosiaan viime vuonna juuri joulun alla. Entinen pupuni Valko oli myös rodultaan wiener ja Valkon myötä wienerit saivatkin ison paikan sydämestäni. Valko oli todella tärkeä kani ja siksi Valkon nukuttua pois en aluksi olisi voinut harkitakaan uutta wieneriä. Pikku hiljaa uusi wiener meidän perheeseen alkoi kuitenkin mietityttää, vasta ajatuksen tasolla kuitenkin. Valtsun tulo meille tuli kuitenkin hieman yllättäen ja pienen pohdinnan jälkeen totesimme, että tälläistä tarjousta ei voi jättää käyttämättä. Niinpä Valtsu päätyi muuttamaan meille, ollessaan noin 8kk ikäinen nuorimies.














Valtsun nimiin liittyy hauska tarina, nimittäin äitini näki unessaan, että tulevan wienerin nimi olisi Apilaniityn Vallaton ja lempinimi tietysti Valtsu. Koska Valtsulla ei ollut vielä virallista nimeä, kysyin voisiko olla mahdollista nimetä se Vallattomaksi ja se sopi. Yleensä äitini ehdottamat nimet ovat hirveitä, mutta tämä idea oli mielestäni todella kiva. Tykkään Valtsun nimestä, sillä se tavallaan antaa myös kunniaa ihanalle Valkolle ja nimet rimmaavatkin hyvin yhteen.

Aluksi itse jouduin hieman pohtimaan miten suhtautua Valtsuun, sillä kuten kerroinkin, Valko oli äärimmäisen rakas kani ja tuntui, ettei mikään tai kukaan voisi koskaan täyttää sen paikkaa (vaikka tietysti mitään sellaista ei tavoiteltukaan). Nopeasti kuitenkin Valtsuun tottui ja toisaalta sopeutumista helpotti se, että Valtsu oli uros siinä missä Valko oli naaras. Tämä voi kuulostaa vähän hassulta, mutta ehkä ymmärtänette ajatuksen. Valkoiset wienerit ovat kuitenkin kohtuuharvinaisia Suomessa ja melko harvoin niihin näyttelyissäkään törmää. Siksi valkoisen wienerin näkeminen nostatti automaattisesti tunteet pintaan Valkosta.

Valtsu saapui meille keskellä teinipojan uhmaikää. Valtsu ei myöskään aluksi kamalasti välittänyt rapsutteluista vaan mielummin halusi vain ulos lenkille. Myös selällään ja sylissä olo kiukuttivat aina välillä. Onneksi iän lisääntyessä ja samalla uuteen kotiin tottuessa turha uhmakkuus karisi nopeasti. Käsittelyä harjoiteltiin usein ja pian Valtsu alkoikin käyttäytyä hienosti sylissä. Luonnetta Valtsulta löytyy vieläkin sekä Valtsu on hyvin "teatraalinen" kani eli osaa esittää kyllä hyyyvin loukkaantunutta tarvittaessa. Viime aikoina Valtsu on myös alkanut nauttimaan silityksistä oikein kovasti. Valtsua tosin pitää aina silittää oikein kovaa, pään taputtelu ja muu "lääppiminen" vain ärsyttää Valtsua.













Wienermaiseen tapaan myös ääntä lähtee Valtsusta kiitettävästi. Se osaa puhista ja poksua vastalauseen merkiksi ja tytöille Valtsulla on aina toimiva iskurepliikki: umg umg. Muutenkin Valtsu on luonteeltaan hyvin touhukas ja leikkisä, heti oven jäädessä raolleen voi olla varma, että Valtsu lähtee omin luvin lenkille. Häkissä parasta on juosta ympyrää tason jalan ympärillä niin, että ottaa välillä vähän vauhtia verkoista. Jos huomiota ei muuten tipu, kannattaa aina kokeilla hieman ravistaa ovea kunnon räminällä. Myös ilma-akrobatia on virkistävää välillä, takatassut tasolla ja etutassut häkin verkolla saa vatsalihakset hyvin lämpimiksi. Ja kaiken urheilun päälle on tietysti hyvä ottaa makeat unet oman pedin päällä jalat pitkinä, niin lähellä seinää kuin mahdollista, jotta puolet kanista pääsee tursuamaan verkonrei'istä ulos (en tiedä miksi Valtsu haluaa nukkua näin, kun sillä on kuitenkin iso tila käytettävissään).


Valtsu on pyöristynyt oikein muhkeaksi karvapalloksi sitten nuoruuden. Alusta alkaen suunnitelmissa oli näyttelyt Valtsun kanssa. Valtsu onkin saanut yhden sertin viime keväänä ja oli tällöin BIS4. Talvella/keväällä jatketaan taas näyttelyitä, kunhan Valtsu saa karvansa vaihdettua ja osa venäläisistä putoaa pois näyttelyremmistä (tilaa autoon). Ihan kamalasti en viitsi Valtsua käyttää näyttelyissä, sillä isona kanina sillä tulee aina vähän kuuma sisätiloissa. Ensi vuonna aloitamme myös pet-näyttelyt, sillä nyt Valtsu on oppinut tykkäämään käsittelystä tarpeeksi. Ainiin, nyt tuli yksi hauska juttu mieleen Tuurin näyttelyreissulta, joka on vielä pakko kertoa. Valtsulta oli ilmeisesti jäänyt aamupala väliin aikaisen lähdön vuoksi, sillä se olisi kovin mielellään syönyt tuomarin belargoniat pöydältä ja vähän taisi Valtsu ehtiä maistamaankin. ;)



2 kommenttia: