8. lokakuuta 2014

Hannahin nelikko

Heissan! Vähäsen venähti taas näiden kuvien kanssa johtuen omistajaosaston rankemman sarjan sairastelusta ja köhimisestä. Syysflunssan nappaaminen ruksittu taas tämän syksyn to do-listalta... Mutta näihin pieniin nöpönenuihin! Hannahin lapsukaiset ovat myös varsin loistojengiä luonteiltaan. Yksi näistä hyppää aina ihmisen nähdessään oven edessä olevalle laudalle ja roikkuu siitä ovessa pienillä tassuillaan. Tämä luonnollisesti hieman hankaloittaa oven avaamista, sillä pikkupupu meinaa tulla joka kerta mukana toiselle puolelle. Sylissäolo-käyttäytymisessä näillä on hieman petrattavaa Jaden nuppuihin, mutta eiköhän nämäkin nappisilmät saada vielä pupun tavoille koulutettua. Jaden kolmikko on vaan valitettavasti saanut hieman enemmän harjoitusta, sillä etummaisen karsinan pieniä tulee aina ohimennen nosteltua ja hellittyä... Tässä on siis allekirjoittaneella hieman parannuksen varaa. :D Hienosti nämäkin murut osaavat jo olla, mutta eivät välillä malttaisi aivan loppuun saakka...

Pupuillakin on menossa tällä hetkellä vähän ikävä kokemus, sillä meidän sähköistä osa napsahti veks tuntemattomasta syystä. Säkkipimeä kanila ei pupusia muuten haittaa, mutta ne pelkäävät todella paljon taskulampun valokeilaa. Ihan ymmärrettävää, että pimeästä ilmestyvä valonsäde ei ole pupuille niin mieluinen - he kun eivät yhdistä sitä omistajan ääneen. Näin ollen ruokkiminen on hieman haastavaa, sillä puput vetävät melkoista volttia taskulampun vuoksi enkä haluaisi niitä ihan hengiltä säikytellä. Tänään jäikin pelletit antamatta ja huomenna täytyy ajoittaa pupujen hoito päivään, kun kanilaan tulee luonnonvaloa ikkunoista. Toivottavasti pupuille saataisiin taas pian "valot päälle"....eikä vain pääkoppiin hehe.





1. naaras



 2. naaras



3. uros


4. uros

Ainiin, varaustilanteesta ja kotiinjäävistä sen verran - tästä poikueesta tulee jäämään kotiin uros ja naaras, vielä en tiedä tarkemmin ketkä pienistä täsmälleen. Toinen tytsy ja poitsu tulevat aikanaan etsimään omaa kotia ja niistä voi kysellä jo nyt.

edit. Niin kyseessä on tosiaan Nannan tyttären HANNAHIN lapsukaiset, ei suinkaan Nanski-mamman niin kuin ensin kirjoitin.... :D

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. He ovat niin syötävän suloisia pikkumurmeliineja :)

      Poista
  2. onko mitä poikasia vielä myynnissä tai onko tuo myytävänä olevat osasto ajantasalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vielä vapaana. Myytävät-sivu on päivitetty tällä viikolla, joten se on ihan ajan tasalla. Joskaan ei listaa varattavia poikasia tuonne, joten ne löytyvät vain kotisivuilta.

      Poista