17. joulukuuta 2014

Veljekset kuin ilvekset

Kuvia vähän isommista sisaruksista - Masista ja Nopasta. Pojista on kasvanut aivan upeita tapauksia niin luonteen kuin ulkonäönkin puolesta. Koko syksyn tehtävänä on ollut päättää kumpi pojista jää meille saamaan jälkikasvua ja jatkamaan näyttelyuraa, ja kummalle etsitään oma koti muualta. Mutta eihän tästä tule yhtään mitään, sillä en vain osaa päättää näiden kahden välillä. Kumpikin on hieman eri tyyppinen uros ja niin lutuinen tapaus, että olkoot nyt sitten toistaiseksi molemmat kotona. :)





 Marseille
"Masi"


 Grenoble
"Noppa"

--------------------
Seuraavaksi tuleekin sitten juttua Röykän näyttelyistä, joissa myös yllä komeilevat herrat olivat mukana ihastuttamassa tuomareita. Oikeasti olin suunnitellut julkaisevani näyttelypostauksen jo alkuviikosta ja tekstikin on valmiina, mutta en ole vielä päässyt käsiksi postauksen kuviin - joten malttakaahan vielä hetki! 

2 kommenttia: