29. huhtikuuta 2015

Rankka vauva-arki

Joskus pupuäidin elämä voi olla aika työntäyteistä... Jokunen aika sitten eräänä iltana kanilassamme tapahtui seuraavaa:


Kalinda oli pötkähtänyt vessalaatikkoon unille. Lähes jo mamman mitoissa huitelevien viiden kauhukakaran paimennus kymmenettä viikkoa putkeen alkaa selkeästi jo vähän riittämään Kalindalle. Saisipa nyt edes hetken kölliä kaikessa rauhassa...
"Hitto kun ne nyt vaan tuota mammaa ihailee, mitäs jos hyppäisin tuohon keskipisteeksi katselemaan?"
Kalindan ilme kertookin kaiken oleellisen. :D Kuvan oton jälkeen meno jatkui seuraavasti: kuvan nappisilmä leikki pari kertaa esterataa makoilevan äitinsä ylitse, toinen lapsukainen tuli "hellävaraisesti" tökkimään kylkeen (aina kannattaa kokeilla, jos saisi vähän maitoa) ja kolmas hyppäsi iloloikkaillessaan vahingossa päin äitinsä naamaa.  Hermostuttuaan riehumiseen Kalinda nousi ja pakeni lapsiaan kohti mökkiä, kunnes puolimatkassa kääntyi kuitenkin ja pomppi takaisin minun luokseni rapsuteltavaksi. Silitellessäni Kalindan otsaa kaksi poikasta leikki estehyppyä Kalindan ympärillä. Ei ole helppoa pupuäidinkään elämä... :-)

24. huhtikuuta 2015

GRAND GALA 2015

Better late than never eikös? Jotenkin en ole saanut aikaiseksi tarttua näihin sisäkuviin, kun niin paljon ihania ulkoilukuviakin on odotellut käsittelyä. Nyt vihdoin tsemppasin itseni tähän toimeen ja aikas kivoja nämäkin on näytsinapsuiksi. Aiheena siis tänään kuukauden takaiset Grand Gala 2015 - näyttelyt Jyväskylän Paviljongissa. Vähän hassua oli messuilla noinkin kaukana kotona, mutta toisaalta myös ihan mukava pikkulomailu.

Kaneilla meni ihan tuttuun tapaan - sellaista +- ysinelosta. Tänä talvena on ollut kyllä varsin tasainen näyttelyporukka, sillä kaikkien pisteet on pyörineet koko talven tuossa samoissa lukemissa eikä ole juurikaan erottunut yhtään erityisesti muita huonompaa pupua - pari helmeä tosin, kuten Nevi, Jeli & Wonka. Sehän tosin on vain positiivista, kertoo siitä, että kasvatuksen laatu on tuomarien mielestä tasaista. Jyväskylästä saatiin kyllä myös kaksi uutta sertipupua, Mafia's Double Identity aka "Tintti" ja Mafia's Malboa aka "Boa". Näyttelypojat vetikin ihan hienosti tämän talven, sillä vain Nopalta ja Pointilta jäi sertit puuttumaan. Pointti on vielä niin nuorikin, että mahiksia voisi olla ensi talvenakin, riippuen nyt vähän millaiseksi Pointti tuosta pikkuhiljaa aikuistuu.

Nyt sitten näyttelykuvia koko talven edestä, olkaas hyvät. :-)

Pojat ihastuttavat yleisöä. / Silla on riemuissaan, kun näyttelyväki oli ystävällisesti varannut hänelle omat eväät!


"Jahas se olis nyt sitten päiväunien aika."






Lemmikkimessuilemassa oltiin myös kaninäyttelyiden merkeissä, mutta en tule tekemään messuista omaa postausta. Syy on ihan puhtaasti se, että olin itse aika kiinni estepuolella ja kuvia kertyi tasan nolla. Tuloksetkin olivat hyvin samaa linjaa kuin koko vuoden ja en itseasiassa edes viettänyt näyttelypuolella varmaan kokonaista tuntiakaan - näyttelykanit olivat messuilla äitini hyvässä hoidossa. Muuten, jos täältä löytyy kilpailijoita tai messukävijöitä, niin ottaisin mielelläni vastaan palautetta Suomen Estekanit ry:n alueesta. Millainen vaikutelma jäi, olisiko jotain parannusehdotuksia? Tänä vuonna tehtiin muutamia uudistuksia ja ainakin tyhjä tila radan ja yleisön välillä osoittautui hyväksi ratkaisuksi - todella paljon parempi yleinen taso kanien radoissa ja hyvin vähän kaneja, jotka pelkäsivät tai jännittivät radalla.

21. huhtikuuta 2015

Iällä on väliä

Yksi kasvatukseen liittyvä periaatteeni on myydä kaikki ylimääräiset poikaset ja jalostuksesta poistuvat kanit lemmikkikoteihin. Tästä johtuen kanien myynti on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi puuhaksi. Tiedän kutakuinkin millainen kani on markkinoilla ns. "kuumaa kamaa" ja millainen ei. Kanit, jotka ovat poikasia tai maksimissaan yhden vuoden ikäisiä, löytävät sopivan kodin itselleen yleensä aika nopeasti. Jos ikää on tuota enemmän, se on usein hidaste sopivan kodin löytämiseen. Yli kaksivuotiaat kanit taas ovat monesti niitä, joille sitä sopivaa kotia saa tosissaan etsimällä etsiä. 

Monesti aikuiset kotia etsivät kanini ovat muilta ominaisuuksiltaan paljon "parempia" ja houkuttelevampia kuin vapaat poikaset. Ne ovat jo täysin käsittelyyn tottuneita, sisäsiistejä ja usein luonteeltaan fiksumpia ja rennompia - aikuisten kanien luonteen pystyn myös kuvaamaan tarkemmin kaninostajille. Silti tuo yksi hassu numero, ikä, on usein miten kaninostajan mielestä se olennaisin tieto. Olen kovasti yrittänyt ymmärtää miksi, mutta täytyy todeta, etten oikeastaan pysty. Nyt aion perustella sen myös teille toivoen, että ehkä onnistun muuttamaan edes jonkun ajatusmaailmaa.

Näyttelyposeeraus tulee tytöiltä vanhasta muistista luonnostaan, vaikka viimeisistä näyttelyistä onkin jo tovi vierähtänyt.

Yleinen ajatus on, että kannattaa ottaa ehdottomasti mahdollisimman nuori poikanen, koska sen kanssa on eniten yhteisiä vuosia edessä. Kyseenalaistan tämän, sillä kanien kanssa täytyy aina muistaa, että ne ovat erittäin herkkiä eläimiä. Kani saattaa menehtyä täysin yllättäen hyvinkin nuorena tai sitten elää sen kymmenen vuotta. Omien kanieni kanssa yhteistä aikaa on kertynyt vaihtelevasti kahdesta päivästä sinne kymmeneen vuoteen. Vähän vanhemman kanin kanssa on ainakin jonkunlainen tuntuma siitä, että kani on perusterve eikä sillä todennäköisesti ole pahempia synnynnäisiä sisäisiä vikoja. Lisäksi kaksi- tai kolmevuotias kani saattaa todellakin olla vasta elämänsä alkupuolella, joten yhteisiä vuosia on kyllä vielä mukavasti jäljellä. 

Väitän myös, että monelle lemmikkikanin hankkijalle vähän lyhyempikin elinikä voisi olla oikeastaan ihan hyvä juttu. Nykyisin monet lemmikkiä hankkivat ihmiset eivät ole ihan täysillä sitoutuneet siihen, että esimerkiksi kani voi tosiaan elää sen kymmenisen vuotta. Ei olla mietitty tarpeeksi tulevaisuutta ja lähivuosien elämänmuutoksia. Ehkä hankittukin kani sen vuoksi, ettei olla haluttu sitoutua esimerkiksi koiraan ja siksi valittu vähän "helpompi" vaihtoehto. On ihan ymmärrettävää, että elämäntilanteet muuttuvat. En kuitenkaan aina ihan ymmärrä, miksi ihmiset, joilla on tiedossa iso elämänmuutos vaikka viiden vuoden sisällä, haluavat välttämättä ottaa poikasen. Miksei mielummin vaikka vähän vanhempi lemmikki, joka ei todennäköisesti sido kymmeneksi vuodeksi eteenpäin? Tiedän kokemuksesta, että loppujen lopuksi se ei ole vuosien lukumäärä, joka painaa vaakakupissa, vaan tieto siitä, että on voinut tarjota lemmikilleen hyvän ja onnellisen elämän. Tiedän myös kasvattieni kautta, että yllättävän moni päätyy tilanteeseen, jossa lemmikistä luovutaan muutaman vuoden sisällä/kuluttua, vaikka sitä otettaessa oltaisiinkin oltu sitoutuneita uuteen perheenjäseneen.

Toinen yleinen syy poikasen ottamiseen on, että halutaan muokata kanista "omanlainen". Tässä ajatuksessa voi olla jonkun verran perää, mutta mielestäni tämä on hiukan kanin aliarvioimista. Vanhemmat kanit tottuvat uusiin tilanteisiin ja asioihin siinä missä nuoremmatkin. Kanit ovat hyvin sopeutuvia eläimiä eivätkä ne osaa suunnitella asioita. Kani ei ajattele, että teen näin, koska olen aikaisemminkin tehnyt. Kani sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin persoonansa mukaan - toiset helpommin ja toiset hitaammin. Lisäksi kani on paljon helpompi "pilata" kuin muokata sosiaalisemmaksi tai rohkeammaksi osaamattomissa käsissä. Olen itse saanut monesta poikasena ujosta kanista kuoriutumaan ihanan ja avoimen persoonan aikuisena. Kasvattieni kohdalla taas esimerkkitapaukset ovat olleet myös päinvastaisia - reippaasta ja avoimesta poikasesta on saatu ihmistä pelkäävä kani. Aikuisen kanin luonnetta taas on paljon vaikeampaa muokata ja esimerkiksi luottamusta ihmisiä kohtaan on hankalempaa horjuttaa. Aikuinen kani onkin parempi "harjoituskappale" perheisiin, joissa ei ole aikaisempaa kanikokemusta. Todennäköisyys, että lemmikistä tulee mukava perheenjäsen ja yhteiselo on ongelmatonta, on suurempi. 

Myy rakastaa kameraa, mutta Nanna haluaisi mielummin olla sylissä rapsuteltavana. 

Miksi halusin kirjoittaa tästä asiasta? Syypäät komeilevat postauksen kuvissa: sympaattiset ja ihanat, mutta kolmivuotiaat, venäläisleidit Myy ja Nanna. Tytöt ovat mitä täydellisempiä lemmikkikaneja. Luonteeltaan persoonallisia, touhukkaita ja todella rakastavia ihmistä kohtaan. Kumpikin rakastaa rapsutuksia ja Nanna nauttii jopa sylissäolosta, mikä on kuitenkin aika harvinaista kanille. Käsittely ja sylissä olo on tytöille täysin arkipäiväistä rutiinia. Nanna ja Myy ovat keskenään parhaat kamut ja tulevat varmasti toimeen tulevaisuudessakin - toisin kuin esimerkiksi kaksi siskosta samasta poikueesta. Tytöt ovat lisäksi täysin siistejä ja tottuneet monenlaisiin asioihin: matkustukseen, ulkoiluun, koiraan, kaikenlaisiin ääniin... Silti sopiva koti tytöille on ollut etsinnässä jo kesästä saakka. Tällä välin olen myynyt kymmeniä muita nuorempia kaneja - kivoja nekin tietysti, mutta läheskään kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä "ansioita" kanin pitoa lemmikkinä ajatellen. Muutamia kiinnostuneita on ollut ja tytöt on varattukin jo pari kertaa, mutta valitettavasti huonon tuurin vuoksi viime aikojen katoamistempun tekijät (= kanin varanneet ostajat, jotka ilman ilmoitusta lopettavat yhteydenpidon) ovat osuneet juuri N:n ja M:n kohdalle. 

Pysyn kuitenkin positiivisena ja uskon, että oikea koti tytöillekin osuu vielä kohdalle. Niin on käynyt ennemmin tai myöhemmin muidenkin ""ongelma""tapauksieni kanssa. Mitä mietteitä heräsi aiheesta? Kuulisin myös mielelläni erityisesti lemmikkikanin omistajien näkökulmia aiheeseen - miksi olet itse päätynyt juuri poikaseen? 


16. huhtikuuta 2015

Rakas, sinusta on tullut pullukka


Lupasin oman postauksen meidän viisivuotiaasta hollantilaismummosta ja tässähän tulee!

Tiuhti on meidän kanilan herkkis. Vaikka nuorempana Tiuhti saattoi usein tapella kanikavereiden kanssa kovastikin (no, varmasti kyllä edelleenkin), niin silti Tiuhti on aina ollut se pupu, joka huolestuu ja stressaa muutoksista. Huomasin nyt keväällä, että Tiuhtiä selkeästi stressasi Esmen riehuminen. En kuitenkaan heti halunnut erottaa pupuja, koska tiedän, ettei Tiuhti myöskään halua asua yksin. Loppujen lopuksi Esme kuitenkin alkoi astua Tiuhtia melkein koko ajan, ja Tiuhti itse ei yhtään puolustanut itseään - aluksi jaksoi joskus yrittää juosta karkuun, mutta lopulta vain makasi paikallaan. Tällöin tilanteeseen oli tietenkin puututtava ja kuten kerroinkin, Esme pääsi sitten Jipon kaveriksi.


Tiuhtin jäätyä yksin kiinnitin myös paremmin huomiota sen kuntoon. Tiuhti on ollut aina  vähän punkero, joten siksi en ollut heti huomannut muutosta. Vietyäni tytön ulos ulkoilemaan  koin kuitenkin pienen järkytyksen, kun huomasin, kuinka paljon lisää pyöreyttä Tiuhtille oli kertynyt. Näistä kuvistakin varmaan välittyy, kuinka lihava meidän neitokainen on, vaikka tosin vähän kaunistelin totuutta ja jätin kaikista pahimmat kuvat pois. :D Tiuhti on muutenkin luonteeltaan aika laiska ja todella perso ruualle, joten varmaankin Esmen kiusaamisen vuoksi jättänyt kaiken liikkumisen pois. Tiuhtille tuota painoa kertyy aika nopeasti, vaikka ruokaa ei mitenkään älyttömästi saisikaan.

Nyt Tiuhti on ollut jo pari viikkoa dieetillä. Pellettiä tyttö saa ihan muutaman nappulan ja muuten saa ahmia pelkkää heinää. Liikkumista olen myös yrittänyt lisätä ulkoiluttamalla, sillä yksinollessaan Tiuhti ei oikein viitsi urheilla. Siinä onkin toinen ongelma, johon mietin ratkaisua. Tiuhti on nimittäin niin seurallinen tyttö ja tottunut asumaan kanikavereiden kanssa, että eihän se nyt ole ollenkaan iloinen asuessaan yksin. Surettaa kamalasti katsoa Tiuhtiä yksin, ja mietinkin tässä kenet pojista leikkaisin sen kaveriksi. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä Toivo, Oswald ja Valtsu. Venäläispojat olisivat paremman ikäisiä ja -luonteisia kavereita Tiuhtille, sillä vähän pelkään, että Valtsu voisi olla turhan energinen kaveri Tiuhtille... Ongelmana vaan on, että minulla ei juuri ole ylimääräisiä kaverittomia naaraskaneja, ja Valtsulle täytyisi kyllä ihan ehdottomasti myös löytää oma kaveri.



14. huhtikuuta 2015

Kuusiviikkoset x6

Ensimmäiset poikaskuvat ulkona - varma kevään merkki! Vähän tuulinen sää tosin verotti nappuloiden poseerausintoa, mutta aika kivoja näistä kuvista silti tuli. Ainakin vaihtelua kanilan seinille. Kuvissa siis Narun kuusi lapsukaista. Näillekin on jo nimet mietittynä, mutta vielä en ole päättänyt mikä nimi istuu parhaiten millekin poikaselle. Tämä riiviölauma on kyllä varsin vilkasta ja puuhakasta sakkia. Harvoin yksinään pikkuisista on paikallaan ja välillä tuntuukin näiden kanssa aikaa viettäessä, että ihan silmissä vilistää, kun koko ajan pikkuisia palleroita juoksentelee sinne tänne. Kovin rohkeita tapauksia ovat myös, vähän ehkä tyhmänrohkeitakin, aina nenää tunkemassa joka paikkaan. :D


N A R U N    P O I K A S E T    K U U S I   V I I  K  K O A

Tytöt: Nebra, Sined, Siptah, Khaba

1.



2.

3.
4.









Pojat: Djoser & Weneg

1.
2. 




 













































Tästä poikueesta on muuten tytöt jo varattu/jäämässä kotiin, mutta pojista toinen etsii vielä sopivaa kotia. Poikaset tulevat luovutusikään perjantaina (17.4.). 

Kuka oli suosikkisi Narun poikasista ja piditkö poikueen nimiteemasta?