2. elokuuta 2016

Pupumafian kuulumiset

Hei vaan piiitkästä aikaa!

Kesä herättää aina omalla kohdallani kuvailuinspiraation ihan omille leveleille. Niinpä nytkin ensimmäisten auringonsäteiden mukana alkoi myös kameran suljin naksua. Päivitin myös kamerakalustoani juuri, joten nyt vasta sormet suorastaan syyhyävät heinikössä konttaamisen perään. Harmillisesti kuvaamiselle ei ole nyt keskikesällä juuri jäänyt sopivia välejä, mutta haaveilen hiukan pitäväni loppukuusta pari vapaapäivää ihan vain kuvailulle ja pupujen kanssa rentoutumiselle. Alkukesältä kivoja otoksia kertyi kuitenkin hyvin säilöön, ja tässä postauksessa onkin vasta alkupaloja. Kunhan jossain kohtaa ehdin paneutua käsittelemään loputkin kuvat, niin tännekin saadaan jotain eloa pitkän hiljaisuuden jälkeen. 


Pupujen kesä on sujunut rauhaisissa tunnelmissa. Pienennämme edelleen kasvatusta, joten useampia mukavia kaneja etsiskelee kaikessa rauhassa sitä oikeaa kotia. Vuosien varrella olen tullut vain entistä krantummaksi sen suhteen, minne omia kasvattejani ja lemmikkejämme luovutan. Ihmeitä tai mitään erikoista en vaadi, mutta mielestäni on erittäin tärkeää, että lemmikin ottamista on kunnolla harkittu eikä kanin hankintaan suhtauduta huolimattomasti. Muutamia kaneja onkin muuttanut kesän aikana uusiin koteihin, esimerkiksi kanilamme pitkäaikaiset tuttavuudet Noppa ja Tähti. Harmillisesti myös varauksien peruutuksia on kertynyt tälle kevät-kesälle aikamoinen saldo. Peruutukset ovat erityisen ikäviä siksi, että peruvat ostajat

tuhlaavat suoraan minun aikaani ja samalla heikentävät varatun kanin mahdollisuuksia löytää se sopiva koti, kun kani on tietysti varattuna pois ns. markkinoilta. Siksi toivoisinkin, että jokainen kaninostaja harkitsisi kunnolla ennen kuin varaa kanin kasvattajalta. Monille on varmasti tuttu ruokakaupasta periaate "avattu paketti on ostopäätös". Samalla lailla voisi sanoa, että kanin varaaminen tarkoittaa sitoutumista sen hoitoon ja hyvinvointiin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. 

Poikueita meille syntyi tänä vuonna ennätyksellisen vähän, vain kaksi. Yhteisellä päätöksellä halusimme äitini kanssa viettää hieman kevyemmän poikasvuoden. Poikasten ihanuudesta huolimatta niistä on aina melkoinen ylimääräinen työ hoitajalle puhumattakaan poikasten sosiaalistamisesta, kaikesta kasvuun ja kehittymiseen liittyvästä seuraamisesta ja vielä mahdollisesti osalle kotien etsimisestä. Poikasia on siis Kalindalla kolme ja Sipsillä vielä yksi enemmän. Mahdollisesti astutamme vielä Vestan tälle vuodelle, sillä Vestalla jo hiukan biologinen kello tikittää poikasten teettämistä ajatellen. Jännittävää nähdä, millaisia nuorukaisia näistä kasvaa luonteeltaan ja ulkonäöltään. Pikkuisista jotkut tulevat luultavasti myöhemmin etsimään omia kotejaan. 


Miten kesä on siellä sujunut? 

25. tammikuuta 2016

Allergia

Minulla on ollut kaneja lemmikkeinä lapsuudesta saakka. En edes muista aikaa, jolloin en olisi ollut pupunomistaja. Kanien kanssa olen harrastanut seitsemän vuotta. Kaniharrastus on antanut minulle luultavasti enemmän kuin mikään muu asia tämän astisesssa elämässäni, mutta se olisikin oman postauksensa arvoinen tarina. Kanikasvattajana olen saanut kokea huikeita onnistumisen hetkiä, mutta myös katkeria menetyksiä ja nähnyt elämän raadollisuuden. Pohjimmiltaan kaikki muu on kuitenkin aina perustunut siihen mistä tarina pupumaailmassa alkoikin: jokapäiväinen ilo omista lemmikkikaneista. 

Pitkään oli hankala keksiä syytä, miksi tuo pohja voisi koskaan kadota. Melkein kaikki asiat ovat järjestettävissä, jos vain haluaa ja näkee vaivaa. Ja kuitenkin kävi jotain, mitä ei viidentoista pupujen täyteisen vuoden jälkeen odottanut tapahtuvan: tulin allergiseksi kaneille, niiden ruualle ja kuivikkeille. 

        Miten tässä kävi näin?

Allergia ei  varsinaisesti pamahtanut täysin puskista. Olen aina ollut hieman allerginen heinälle ja erilaisille pölyille. Nämä ovat kuitenkin olleet hallittavissa ja varsin kausiluonteisia vaivoja. Viimeisen kolmen vuoden aikana oireet kanilassa oleskelusta pahentuivat jatkuvasti. Yritin kovasti löytää allergeeniä; olisiko se heinä, puru? Jos siivoaisin vain vähän kerrallaan, auttaisiko se? Tänä syksynä jatkuva päivittäinen altistus heinälle, purulle ja kaneille loppui. Seurauksena oli, että pienet jatkuvasti vaivanneet oireet katosivat kokonaan.  Vaihtokauppana sain huomattavasti rajummat ja pienestäkin altistuksesta alkavat allergiakohtaukset. 

Omalla kohdallani on onni, että minulla on aina ollut toinen kaneista innostunut perheenjäsen. Joku, joka on huolehtinut kaneistamme yhtä rakkaudella kuin minä itse ja ollut yhtä innoissaan aamuseitsemältä lähdössä kaninäyttelyyn. Koska meitä on kaniharrastuksessa kaksi, allergia ei täysin estä minulta kasvattamiseen osallistumista. Tapahtumissakin voi hyvin käydä allergialääkkeen otettuaan, kunhan nyt ihan pahimpia heinä-, puru- ja kaninkarvapölyjä varoo. Se, minkä allergia estää, on omien lemmikkikanien pitäminen ja huolenpito niistä. Joka kuitenkin on ollut aina se tärkein asia itselleni, vaikkakin siitä ehti tulla jo jonkunlainen itsestäänselvyys niin, että tätä mahdollisuutta ei välillä muistanut arvostaa. 

Asia on itselleni sydäntäsärkevä ja vaikka tietysti tilanteeni olen jo jonkun aikaa tiedostanut, niin muutama viimeinen kuukausi on mennyt jonkinlaisessa välitilassa. Olen tarttunut kaikkeen kaneihini liittyvään vain puolittain. Terveys on kuitenkin yksi elämän tärkeimpiä asioita, joten on aika tarttua härkää sarvista. Allergiasta ei ole järjestettävää ulospääsyä, joten nykyisen tilanteen on mukauduttava uusien realiteettien mukaan. Tämä tarkoittaa toistaiseksi kasvatuksemme pienentymistä huomattavasti ja uuden, rakastavan kodin etsintää Blidalle ja Kismetelle, joista oli aikaisemmin tarkoitus tulla kaupunkilaistyttöjä kanssani. Vanhemmat eläkeläispupumme saavat edelleen elää elämänsä loppuun kanilassamme, mutta kasvatuskanien määrän on vähennyttävä sille tasolle, että työmäärä päivittäisessä hoidossa ja siivousurakoissa ei kohtuuttomasti kuormita yhtä henkilöä. Käytännössä siis kanien määrää on vähennettävä reilusti tämän hetkisestä. 

       Blogin tulevaisuus

Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta se seikka, että tämä postausta on edeltänyt muutaman kuukauden radiohiljaisuus. Viime aikoina ei ole ollut erityistä postausinspistä ja lisäksi vapaa-aikakin on ollut taas vaihteeksi vähän kortilla. Jossain kohtaa totesin, että jos innosta eikä ole aikaa, niin parempi vaan antaa blogin levätä hetkinen. En kuitenkaan huolimatta huonoista uutisista ole ainakaan vielä ajatellut heittää hanskoja tiskiin blogin suhteen. Tosin mitään suurta tsemppausta aktiivisuuden määrässä tuskin kannattaa odotella, mutta ainakin toistaiseksi yritetään vielä vähän puhallella eloa tänne silloin tällöin. Postausaiheet tietysti tulevat nyt olemaan hiukan erilaisia. Olen pohdiskellut esimerkiksi hieman enemmän yleisiä aiheita käsitteleviä postauksia. Minulla olisi kyllä useaan kaneihin liittyvään aiheeseen sanottavaa ja omia näkökulmia esiteltävänä, mutta saa nyt nähdä millaista sisältöä keväälle keksitään. 

Kiitos kaikille lukijoille mukana pysymisestä taukoilunkin aikana ja hyvää alkanutta vuotta!